spacer

Vaaliähkyn uhallakin

0
2. helmikuuta, 2012 kirjoittanut Santeri Palin

Suomen tasavallan presidentinvaali vuonna 2012 on ollut ennenkaikkea sosiaalisen median juhlaa (vihaan lyhennettä some, kuka idiootti on senkin saanut lyömään läpi) ja Pekka Haaviston menestyksen kivijalka. Peruskivenä tietenkin toimii Pekka Haavisto itse, jota ilman tämä ei olisi ollut mahdollista. Tällaiset – ja monet muut – ajatukset nousivat mieleeni, kun lueskelin Tämän kylän homopojan blogia. Jätin hänelle myös vastaukseni, jonka olen ottanut tämän bloggauksen perustekstiksi vain hieman tekstin muotoa muuttaen blogimaisemmaksi.

Kuten moni tietää ja loput arvaavat, olen itse ollut Haaviston kannattaja koko ajan. Kukaan muu ei ole ollut vaihtoehtona, mutta pidän itseäni myös realistina: Haavistosta ei tule presidenttiä tällä kerralla. Mutta toivon että hän jaksaisi kuuden vuoden päästä uudestaan lähteä presidenttiehdokkaaksi ja jaksaisi sillä välin olla seuraavat kuusi vuotta aktiivisesti näkyvillä, rakentamassa niitä yhteisymmärryksen siltoja, joita tässä maassa edelleen kaivataan niin kovin paljon – etenkin syrjäisemmillä seuduilla ja pohjoisessa.

Vaikka Haavistosta ei presidenttiä tulekaan, niin äänestin silti häntä ja toivon tietenkin, että kukaan ei äänestäisi Niinistöä ajatuksella “hän kuitenkin voittaa, joten äänestän häntä”. Se on yksi typerimpiä perusteita äänestyskäyttäytymisensä puolustukseksi ja voidaan osoittaa huonoksi ja kestämättömäksi perusteeksi jo ensi metreillä. Sillä jos kaikki ajattelisivat ja toimisivat tuollaisen ajatuksen mukaisesti, ei näissä vaaleissa koskaan tarvittaisi toista kierrosta vaan Niinistö olisi valittu jo ensimmäisellä kierroksella nykyistäkin huomattavasti suuremmalla äänisaaliilla. Mutta jos kaikki noin ajattelevat äänestäisivätkin protestiksi Haavistoa, saattaisimme sunnuntaina juhlia historiallista presidentin valintaa. Vaikka historiallinen Haavisto-ilmiö onkin. Pelkään vain, että hurmoshenkisyys lyö näpeille siitä huolimatta että Haaviston kannattajakunta on niin ihastuttavan sekalaista ja on jopa muslimeja, jotka äänestävät Haavistoa.

Suomella on potentiaa olla kokoaan suurempi ja siihen päästäisiin Pekan johdolla, sillä presidentin tärkein jäljellä oleva valtaoikeus – tai pikemminkin velvollisuus ja työtoimenkuva – on nimenomaan ulkopolitiikan johtaminen. Toisena tärkeänä valtaoikeutena pidän vankien armahtamisoikeutta, vaikka sitäkin on kritisoitu. Uskoisin että tässäkin asiassa Haavistolla on järkevät, rakentavat mielipiteet, vaikken olekaan ehtinyt niihin tutustumaan. Olisin kyllä kysellyt, jos olisin itse ehtinut mukaan johonkin Pekka Haaviston vaalitilaisuuksista. Minut on kuitenkin pitänyt kiireisenä viimeisen kolmen-neljän viikon aikana opiskelu sekä opintojen ohella huolehdittavat oppilaskunnan hallituksen ja Kiipulan kauppaopiskelijat ry:n asiat, joista jälkimmäisessä on ollut päänvaivaa ja ongelmia ihan riittämiin jo ensi metreillä. Ikävintä ja pahinta on se, että saan kautta rantain kuulla palautetta, jonka toivoisin tulevan suoraan asianomaisilta eikä kolmannen tai neljännen käden tietona.

Sosiaalinen media, josta alussa kirjoitin, lienee tosiaan suurimpia tekijöitä näissä vaaleissa varsinkin yhdessä perinteisemmän tiedonvälitysmedian myötävaikutuksella joka on lopulta saanut aikaan melko kirjaimellisen Pekka Haavisto -ilmiön. Tästä puhuttaessa on puhuttu vähän siellä täällä hurmoshenkisyydestä ja muita uskonnollisia piirteitä saaneesta ilmiöstä – tai ainakin ilmiöstä johon tunnutaan helposti liittävän uskonnollisista yhteyksistä tuttuja ylistyssanoja (toim. huom. mitä minä juuri sanoin). Siitäkin huolimatta olen iloinen nähdessäni, että tässä maassa vielä toisinaan ihmiset asettuvat seisomaan selkä suorassa aatteidensa puolesta. Ja vaikka olen aiemmin nähnyt tulevaisuuden synkkänä, on Pekka Haavisto minulle aurinko, joka on korvannut tunnelin päässä olleen junan. Pekka Haavisto-ilmiö on hunajaa, laastareita ja hellää huolenpitoa kaikille niille, jotka ovat olleet huolissaan asenteiden kovenemisesta Suomessa viime eduskuntavaaleista lähtien. Ehkä voimme sittenkin elää toivossa paremmasta.

spacer

spacer Oma elämä, Politiikka, Yhteiskunta

Peilissä minua tuijottaa minulle vieras mies

1
21. tammikuuta, 2012 kirjoittanut Santeri Palin

Kaikki Homo! – Outojen oopperan nähneiden pään sisäiset kellot varmasti soivat kun näkevät tämänkertaisen tekstini otsikon. Ja niin se on tarkoitettukin. Tosin en aio niinkään pohtia Pirkko Saision loistavaa tekstiä ja ohjaustyötä, mutta mielestäni tuo ajatus sopii mainiosti niihin aiheisiin, joista aion lyhyemmin tai pidemmin tällä kertaa kirjoittaa.

Aivan ensimmäisenä haluan päivittää erään tiedon niille teistä, jotka tiedätte minusta vähääkään enempää ja jotka saattavat jopa tuntea minut henkilökohtaisesti. Tulin nelisen kuukautta sitten kaapista ulos isälleni, jonka olin aiemmin todennut menevän hautaan ennemmin kuin kertoisin seksuaalisuudestani. Noh, miksi sitten kerroin? Koska saavutin raja-aidan, jonka halusin ylittää jatkaakseni matkaa elämässä. Näin myös tein ja toisin kuin yleensä, yllätyin. Isäni ei ollut arvannut, ennakoinut, aavistanut tai edes kuullut huhuja asiasta ja tuntui ottavan homouteni raskaasti, mutta: hän sanoi että asian käsittelyyn voi mennä aikaa. Eli hän ajattelee asiaa eikä vain jätä sitä huomiotta. Ja mikä vielä parempaa, hän ei ratkennut neljän kuukauden raittiuden jälkeen ryyppäämään siksi, että vanhin poikansa osoittautui homoksi. Hän tosin voi luottaa jälkikasvun saantiin vielä veljeni osalta, sillä olen saanut viitteitä siitä, että isäni lapsenlapsia toivoisi – toisin kuin äitini.

Rosa Meriläinen kirjoitti kolumnin Helsingin Sanomiin otsikolla Kaapista ulos, jossa hän käsitteli mm. sitä miltä hänestä itsestään tuntui, kun ensimmäinen kaveri tuli kaapista ulos ja tunnustautui homoksi. Samalla hän sivuaa montaa tärkeää asiaa aiheeseen liittyen. Tärkein kysymys ei ehkä ole että “miltä homorakkaus tuntuu?” mutta tärkein vastaus ja viesti kaikille homofoobikoille ja tasa-arvon vastustajille lienee se, että me seksuaalivähemmistöihin (joka on oikeasti enemmistö jos tarkalleen tutkitaan esim. Kinseyn raporttia) kuuluvat olemme ihmisiä siinä missä valtaväestökin (eli oikea vähemmistö). En tiedä, rakastanko ketään miestä koskaan niinkuin naispuoliset ystäväni rakastavat omia miehiään tai miespuoliset ystäväni vaimojaan (tai avopuolisoitaan, morsioitaan, tyttöystäviään, lastensa äitejä tms. jne.), mutta minulle se ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että saisin tasa-arvoiset oikeudet (josta seuraa myös velvollisuuksia) heteroväestön kanssa. En ole koira joka rekisteröidään roturekisteriin. Olen ihminen, yksilö, mies, persoona. Sellaisena tahdon myös tulla kohdellun, vaikka sitten haluaisinkin naimisiin toisen miesyksilön kanssa.

Tasa-arvoinen, sukupuolineutraali avioliittolaki onkin yksi kestoaiheistani siihen saakka, kunnes se tulee voimaan. Mutta tällä kertaa tärkeämpää on Saisiosta ja Meriläisestä huolimatta kiinnittää huomio huomisen päivän presidentinvaaleihin. Tiedän että vielä on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole päättäneet ketä äänestävät tai äänestävätkö ylipäätään. Kuten aiemmin olen mielestäni sanonut, on äänestysoikeus ennemminkin hyvä velvollisuus ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin kuin ikävä pakko. Varsinkin kun tässä maassa ei ole pakko äänestää. Tosin äänestämättä jättäminen on aina huono tapa kertoa mielipiteensä, sillä sen vaikutus on vähäisempi kuin äänestämisen. Uskoisin jokaisen järkevän ihmisen ymmärtävän, miksi kannattaa äänestysasioissa toimia siten kuin toivoisi kaikkien muiden toimivan.

Oma ehdokkaani on noussut gallupeissa ja persujen Soini koittaa omia puolueelleen syyn Pekka Haaviston nousulle. Läpinäkyvää ja ikävää toimintaa, sillä Haaviston vierailu Hakkaraisen sahalla – niin vaalipeliä kuin olikin – on myös todellinen osoitus siitä, millainen arvojohtaja Haavisto olisi. Siltoja rakentava, keskusteluun pyrkivä mutta tiukan määrätietoinen. En ymmärrä, miten Haaviston heikkoudeksi voidaan laskea pehmeät arvot, sillä nähdäkseni kaikkien pitäisi ensisijaisesti pyrkiä sopusointuun, tasapainoon, tasa-arvoon ja toisiaan kunnioittavaan elämäntapaan. Lipponen ei ole sanonut kuulteni mitään sellaista, joka nostaisi hänet muiden yläpuolelle, Niinistö puhuu sanomatta mitään kuitenkin asettamalla rajapaaluja tasa-arvolle, Väyrynen on hallusinaatioista kärsivä narsisti, Arhinmäestä on eniten hyötyä Vasemmistoliiton puheenjohtajana, Paavinuskoista Soinia ei äänestä edes omat (enkä ymmärrä miksi pitäisikään), eikä tämän vaalin naisehdokkaissa ole mitään mikä puhuttelisi. Paitsi ehkä Essayah kristillisten ehdokkaana, mikä sekin lähinnä aiheuttaa reaktion, josta voisi purkautua väittely siitä, miksi uskonto eli kirkko pitäisi erottaa valtiosta. Enkä häviäisi sitä kilpaa.

Presidentti eroaa puolueestaan, ei aja oman puolueen asiaa muiden kustannuksella (jos näin olisi, niin miksi demareiden Lipposen kannatus on niin heikko?) joten ei liene pelkoa siitä, että Haavisto Vihreiden ehdokkaana torppaisi ydinvoimaan liittyviä ehdotuksia tai alkaisi vaatia kauppakumppanimailtamme ehdotonta turkistarhauksesta luopumista. Myöskään Haaviston seksuaalinen suuntautuminen ei ole ongelma, sillä erinnäisiä maita lukuunottamatta valtiovierailuissa ei keskitytä valtionpäämiehen yksityiselämään vaan valtioiden välisiin asioihin. Eihän Tarja Halosenkaan valtiovierailuja ole haitannut se, että hän on toiminut Setan puheenjohtajana, joka on kuitenkin omiaan herättämään kysymyksiä.

Haavisto on myös ulkopoliittisesti kokenut, rauhaisa rauhanneuvottelija, omalla tavallaan vaatimaton, mutta omat osaamisensa tunteva avoin mies, jota kohtaan pahimmat loat on heitetty kohulehti Seiskan taholta ja nämäkin ovat olleet hänen puolisoonsa liittyviä mustamaalauksia, joiden tapahtumista on jo kulunut aikaa. Sitä paitsi, kaikki tekevät elämässään asioita, jotka olisi viisainta jättää tekemättä, mutta tulevaisuuden tuntija meistä kukaan ei ole.

Toivon Soinin tapaan, että vaaliuurnilla olisi yllätys annettavanaan huomenna. Toisin kuin Soini, toivon Pekka Haaviston nousevan selkeäksi haastajaksi Sauli Niinistölle, jonka lipevään – lähes Jokerimaiseen – hymyyn ei vain voi luottaa. Vai ettekö ole nähneet televisiomainoksia?

Vaaleja, seksuaalisuutta, ihmisiä, ihmisyyttä, arvojohtajaa ja opiskelua miettiessäni huomaan, että peilissä minua tuijottaa vieras mies ja minulle vieras mies asuu minussa. Silti tiedän, ketä äänestää, mitä tehdä ja kuka olen. Koska yleisesti ottaen elämäni on paremmalla tolalla kuin pariin vuoteen, koen uusia asioita – kuten positiivisia tunteita. Toivon löytäväni sellaisia myös huomenna, kun kansa on puhunut ja (toivottavasti) valinnut kokeneen, ansioituneen, visionäärisen rauhanrakentajan, tasa-arvon todellisen kannattajan ja huumorintajuisen (asia jota Väyrynen lienee opetellut vuosikymmenet) haastajan ikävälle Niinistölle. Äänestämällä vaikutat ja äänestämällä numero kahta (2) olet tekemässä tulevaisuuden Suomesta hivenen parempaa paikkaa.

spacer äänestäminen, äänestys, Arhinmäki, Haavisto, Homo, homous, kaapista ulos, Kinsey, kristillinen, Lipponen, Meriläinen, naisehdokkaat, Niinistö, Pirkko Saisio, presidentinvaalit, Saisio, Väyrynen
spacer Kirkko/uskonto, Oma elämä, Politiikka, Seksuaalisuus/seksi, Seta, Yhteiskunta, Yleinen

Linnaan kahleita kantaen

0
16. marraskuuta, 2011 kirjoittanut Santeri Palin

Johan tätä on odoteltu. Perussuomalaisten kansanedustajista muutamat boikotoivat Itsenäisyyspäivän Linnan juhlia. Hakkarainen ei omien sanojensa mukaan kuulu sinne hikoilemaan herrojen joukkoon ja paljon rakastamani Pentti Oinonen loukkaantuu henkilökohtaisesti, koska Linnan parketilla saattaa nähdä tanssivia miespareja. Ja koska Oinoselta on peräti sotaveteraani kysellyt, että kuinka tämä on mahdollista, niin kyllä Penan pitää nyt Linnasta jäädä pois, ihan äänestäjät tyytyväisenä pitääkseen. Asiasta uutisoi Iltalehti. Tasapainon ja -arvon nimessä on nyt perustettu facebook-tapahtuma Homotanssit, joka on kerännyt ilmoittautuneita tämän kirjoitushetkellä vajaat pari tuhatta, allekirjoittanut mukaanlukien. Hakkaraistahan tanssivat homot eivät liikuta (ainakaan parketilla): Tanssikoot vaikka lampaiden kanssa, kansanedustaja tuhahti Iltalehdelle.

Voi voi, miten minulle tuleekaan mieleen isälliseen äänensävyyn sanottuna syvää viisautta ääni tihkuen ja lievää pettymystäkin tuntien sanat: Lapset, lapset. Oinonen on mitä on, homokammoinen sotaveteraanien kunnian puolustaja, jolle tasa-arvo ja tasavertaisuus eivät merkitse mitään. Ja miksi juuri tänä vuonna aiheuttaa niin paljon päänvaivaa se, että Linnan juhlissa tanssii homoja? On niitä siellä ennenkin tanssinut, mutta valitettavasti eivät toistensa kanssa. Ja kuvitteleeko arvon kansanedustaja Oinonen, että Suomen sotaveteraanien joukossa ei olisi ainuttakaan homoa, jota Oinosen sanomiset eivät loukkaisi? Eipä taida herra Oinonen sellaista ajatella, koska ei kuulu hänen tai sotaveteraanien maailmaan seksuaalinen moninaisuus. Sotaveteraaneista on tehty sukupuolettomia, sodan kauhut kärsineitä ihmisraunioita, sen sijaan että huomioitaisiin ihminen sodan takaa kokonaisuutena.

Anteeksi nyt vain, mutta pakko sanoa pari asiaa. Ensinnäkin, jos sinut on kansa eduskuntavaaleissa valinnut kansanedustajaksi, niin sinun kuuluisi olla edustamassa äänestäjiäsi vuoden isoimmassa ja arvovaltaisimmassa juhlassa, jossa kaikenlisäksi juhlitaan Suomen Itsenäisyyttä, josta Persut niin mielellään puhuvat. Minun silmissäni kansanedustajalla on velvollisuus äänestäjiensä puolesta osallistua Linnan juhliin, kyllä sielläkin sitä politiikkaa tehdään. Ja Hakkarainen, raittein juoppo jonka tiedän, pelkää että tulee sanomista jos hänet nähdään boolimaljan lähellä. No, mutta. Jos herra Hakkarainen on raitis, niin mitä hän sinne boolimaljan läheisyyteen edes hakeutuisi? Ehkäpä Teukka pelkääkin mopon riistäytymistä käsistä Linnan juhlissa ja jättää ne siksi väliin?

Toisekseen, kansanedustaja Pentti Oinonen ja kristilliset: Homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Olemme vihdoin päässeet kansakunnan kaapista askeleen jos parikin ulospäin, joten turha kuvitella että suostuisimme sinne takaisin, vaikka te kuinka istuisitte sen kaapin päällä. Se, että vuosi sitten näimme ensi kerran miesparin pyörähtelemässä Linnan juhlissa on pitkällisen työn saavutus ja sitä ei seksuaalivähemmistöiltä helpolla pois viedä. Meillä on neljä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa kansanedustajaa, onko herra Oinosen mahdotonta työskennellä heidän kanssaan? Tai edes keskustella asiallisesti? Tuollainen jääräpäisyys ei pitkällä tähtäimellä ole hyvä vaihtoehto alati muuttuvassa maailmassa. Me homot olemme täällä ja aiomme pitää meteliä siitä niin kauan, kuin se on tasa-arvon ja tasavertaisuuden kannalta olennaista. Me pidämme meteliä olemassa olostamme, kunnes olemisemme ja elämisemme on kaikille arkipäivää Suomessa. Takapakkia näyttäisi tulevan Persujen jytkyn takia ja muutenkin asenneilmapiirien koventumisen tähden, mutta en usko, että olen ainoa, kun sanon että meistä ei eroon pääse. On helpompaa hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, kuin jääräpäisesti tunkea omaa maailmankuvaansa ja homovastaisuuttaan kaikkien kurkusta alas.

Suunnittelin jossain vaiheessa ulkomaille muuttamista, koska Suomessa asiat muuttuvat hitaasti jos ollenkaan parempaan suuntaan. Nyt alan ajatella, että en voi lähteä ennenkuin asiat paranevat, sillä kenenkään ei pitäisi joutua olemaan kaapissa vastoin tahtoaan, kuten minä olen ollut ja jokaisen nuoren, itsestään epävarman nuoren olisi hyvä saada esimerkkejä siitä, miten homotkin ovat tasapainoisia, vastuullisia ihmisiä siinä missä heterotkin. Jottei tarvitsisi kuvitella, että on maailman ainoa poika joka tykkää muista pojista.

Mr. Quentin Crispiltä kysyttiin “Miten ajattelette asioiden menevän vuonna 1983?” Mr. Crisp vastasi: “Asiat menevät huonompaan suuntaan.” Eräs paikallaollut kommentoi “Sanoitte noin viime vuonnakin.” Johon Mr. Crisp “Yrittäkää näyttää että olin väärässä.” Näin minäkin ajattelen…asiat menevät huonompaan suuntaan, jos taas joudutaan taistelemaan jo saavutetuista oikeuksista.

spacer Politiikka, Seksuaalisuus/seksi, Yhteiskunta, Yleinen

Dogmeja ja seksiä eli Miten aikuiset pilaavat maailman

2
26. lokakuuta, 2011 kirjoittanut Santeri Palin

Luin tänään parikin mielenkiintoista kirjoitusta ja niistä seurannutta keskustelua. Toinen on ihan oikea uutinen ja toinen taas kolumni sekä siitä kirvonneet lukijakommentit. Parasta lienee se, ettei kummassakaan mainita kansanedustaja Hakkaraista tai edes Perussuomalaisia (joita aion edelleen kutsua persuiksi).

Virpi Salmen kolumni sanoo ääneen sen, mitä olen itsekin toisinaan miettinyt, kun olen joutunut tahi päätynyt tekemisiin tämän päivän vanhempien kanssa. Aika usein mieleeni on tullut Bernard Shaw’n ajatus: “Voi olla kiistanalaista, ketkä olisivat lapsen parhaat holhoojat, mutta ei ole epäilystäkään, että vanhemmat ovat kehnoimmat.” Opettajansijaisuuksia tehdessäni varsinkin ala-asteella olen huomannut, että jos oppilaan käyttäytymisestä tai läksyjen tekemättä jättämisestä huomauttaa vanhemmalle, törmää läpäisemättömään muuriin, joka estää kaiken järkevän ja loogisen keskustelun siitä, mikä on tilanne todellisuudessa. Eikä siinä vielä mitään, jos näin kävisi vain sijaiselle, mutta tiedän että samaan ongelmaan törmäävät myös lasten vakiopettajat. Salmen nimitys dogmivanhemmista ja fundamentalistivanhemmista tuntuukin enemmän kuin oikeutetuilta. Aina vedotaan kaikenlaisiin epämääräisiin tutkimuksiin ja siihen että “meidän Sami vaatii erityishuomiota”. Ja koska vanhemmat haluavat ennemmin olla lastensa kavereita kuin oikeasti kasvattavia, vastuullisia aikuisia, ollaankin muutamassa vuodessa mukavasti päädytty pihan kuralätäköstä isän/äidin lompakon kautta kalliilla mopoautolla kaiteen kautta jorpakkoon.

Kolumnissa puhutaan selkeästi varhaiskasvatuksesta, mainitaanhan siellä kantoliinat, imetys sekä koko perheen nukkuminen samassa sängyssä. Kaikista näistä löytynee tutkimuksia puolesta ja vastaan ja ehkä jopa täysin neutraaleja tutkimuksia. Minusta juuri siinä mennäänkin vikaan, sillä on sitä ennenkin lapset osattu kasvattaa ilman spesifioituja tutkimuksia. Miten hyvin siinä ollaan pärjätty, niin on mahdotonta tehdä vertailua, mutta uskaltaisin väittää, että suurin osa tämän maailmanajan aikuisista Suomessa on kohtuullisesti pärjäävää ja toimeentulevaa porukkaa. Poikkeuksia tietenkin löytyy aina, vai mitä sanotte Hesarin kommentoijista?

Sitten siihen uutiseen. Yle tietää kertoa että seksuaalikasvatusta varten koulukäyttöön on suunniteltu työkalupakki, josta löytyy perinteisten esitteiden, julkaisujen ja kondomien lisäksi tekopenis ja -emätin. Osa kommentaattoreista ja haastateltu äiti ovat sitä mieltä, että tämä tällainen on ihan liikaa ja yököttävää ja hirveän kamalaa kun heidän lapsilleen ja nuorilleen opetetaan seksuaalivalistusta ja perustietoa seksuaalisuudesta ja ihmisen anatomiasta. Siis voi herra jumala ja pyhä isä sentään, autas nyt näitä ahdistuneita vanhempia, jottei vaan kävisi niin että pienille kullannupuille opetettaisiin jotakin todellista elämää koskevaa tietoutta. Nehän saattaa tulla kysymään jotain vielä vanhemmiltaan. Parasta tässä on se, että kun puhutaan yläasteella tapahtuvasta opetuksesta on vanhempien näkökulmaa mukaan tuotu haastattelemalla 7-vuotiaan (kyllä, seitsemän) äitiä. “Kyllä se vähän hassulle kuulostaa, en itse kyllä olisi tämmöiseen suostuvainen oman pojan kohdalla. Ehkä voisin ymmärtää sen ammattikoulu- ja lukioikäisten lasten kohdalla mutta en missään nimessä yläasteikäisten vielä, 7-vuotiaan pojan äiti Hanna Huuskonen Kuopiosta arvioi.” Miten ihmeessä on relevanttia haastatella äitiä, jonka lapsi on vasta mennyt kouluun, kun käsitellään aihetta joka tulee mukaan opetukseen vasta muutamia vuosia myöhemmin?

Joskus aikoinaan kun täytin 15, tuli postissa C4-kirjekuori, jossa oli kaikenlaisia esitteitä ja kondomi. Tarkoitus oli kaikessa hiljaisuudessa valistaa nuorta. En muista että yhdessäkään esitteessä olisi puhuttu seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja ajattelinpahan jo silloin, että vähän tuli myöhässä koko kirje, vaikka oma seksielämä ei ollutkaan vielä alkanut. Koulussa ei tietenkään kukaan puhunut mitään kyseisestä kirjeestä ja oppitunnit ihmisen biologiaan lisääntymisen ja seksuaalisuuden suhteen olivat niin vähäisiä, että melkein väittäisin ettei niitä tunteja ollutkaan. Ei niistä ainakaan tullut viisaammaksi ja kuitenkin olin itseäni etsivä, ahdistunut orastava homo, joka uskoi olevansa maailman ainoa pojista kiinnostunut poika. Niinpä suljin asian mielestäni ja ahdistuin vuosien myötä vielä lisää.

Minun ja varmasti monien muidenkin lukijoiden onneksi uutisen kommentoijissa on myös järkeviä ihmisiä, joten koko aikaa ei tarvitse kiemurrella tuskissaan ja itkeä verta. Mutta mielessä heräsi ajatus siitä, että jos asiat ovat vanhemmille ja opettajille niin vaikeita, niin käyttäisivät hyödykseen alan erikoisosaajia. Seksivalistus on myöhäistä aloittaa siinä vaiheessa, kun omasta teinistä saa selville, että hänellä tyttö- tai poikaystävä. Srksistä ja seksuaalisuudesta on viisaampaa puhua avoimesti, jottei pääse syntymään kielletyn hedelmän houkutusta, sillä vanhemmathan kieltävät lasten ja nuorten mielestä kaiken kivan, jonka haluavat pitää vain itsellään ja siten pilaavat maailman ja elämän.

Fundamentalistivanhemmat dogmeineen esiintyvät sekä Salmen kolumnissa että Ylen uutisessa. Kummassakin silmille hyökkää, että lapsuutta ja nuoruutta pyritään hallitsemaan kaikin keinoin kaikilla elämän osa-alueilla ilman, että mietitään asioita realistisesti faktojen pohjalta. Hyvät vanhemmat antavat rajoja, rakkautta, opettavat kunnioittamaan ja hyväksymään erilaisuutta muissa ihmisissä sekä itsessään, opettavat elämän tosiasioita ajoissa ja antavat lasten pumpuliin kietomisen sijasta saada muutamia haavoja. En voi antaa yleispäteviä ohjeita, koska en ole asiantuntija enkä pienen tai isomman lapsen vanhempi, mutta uutena kummisetänä olen monin tavoin erään pienen lapsen kasvussa ja kasvatuksessa mukana ja tiedän tarkalleen sen, millainen kummi en halua olla – sellainen kuin omani. Useimmiten hyvä ohje vanhemmille on se, että ajatelkaa millaiset vanhemmat olisitte itse tarvinneet.

spacer Seksuaalisuus/seksi, Yhteiskunta

Niikko, Niikko, Niikko, Niikko, Väyrynen, Niikko, Niikko, Toivola, Niikko, Niikko…

0
16. lokakuuta, 2011 kirjoittanut Santeri Palin

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko pääsi suuren yleisön tietoon lauottuaan, että työnantajalla tulee olla oikeus tietää mikäli työntekijä on homo, jotta työnantaja voi arvioida onko työntekijän arvot ristiriidassa firman kanssa. Menneellä viikolla hän myös esiintyi Ylen A-Talk ohjelmassa yhdessä Keskustan kansanedustajan Eevamaria Maijalan kanssa, jossa molemmat olivat vastustamassa sukupuolineutraalin avioliittolain esitystä. Puolestapuhujina oli Vihreiden Jani Toivola sekä sateenkaariperheen lapsi Sanna Marin.

Suunnittelin jo, etten kirjoita aiheesta enää ainuttakaan tekstiä, mutta ilmeisesti en voi välttää sitä. Elsa Saisio sanoi vuosi sitten A2 Homoillassa jotain sen suuntaista, että näistä asioista pitää puhua niin kauan kunnes tasa-arvo toteutuu. Tämän ajatuksen otin itsellenikin käyttöön nyt, kun huomasin että homoseksuaalien oikeudesta tasa-arvoon on pakko edelleen puhua. Vaikka tuskin tuon mitään uutta keskusteluun mukaan niin ainakaan kukaan ei voi syyttää siitä, ettenkö toisi mielipiteitäni esille.

Ihan ensimmäisenä kommentoin Mika Niikon sanomisia liittyen työnantajan oikeuteen tietää työntekijän seksuaalinen suuntautuminen mikäli se poikkeaa valtaväestöstä. Hesarin haastattelussa Niikko sanoo “Esitin asian kysymyksenä, että jos homous on niin normaalia kuin jatkuvasti annetaan ymmärtää, miksi homoutta pitää piilottaa työtä haettaessa ja miksi parisuhdelakia tarvitsee muuttaa myös sen vuoksi, että homo voisi kertoa työnantajalle olevansa avioliitossa rekisteröityneen parisuhteen sijasta”. Kansanedustaja Niikolle tehköön tiettäväksi, että juuri hänen kaltaistensa ja puoluetovereidensa kaltaisten kansalaisten takia moni homo joutuu piilottelemaan suuntautumistaan. Tuoko Niikko sitten itse työhaastatteluissa esille, että hän on hetero? Kristillisessä nuorisotyössä aiemmin vaikuttanut Niikko pitää seksuaalisuutta arvona joka voi olla ristiriidassa työpaikan arvojen kanssa. Joku voisi kertoa Niikolle, että seksuaalisuus ei ole arvo, jonka voi valita. Vai onko herra itse selkeästi ollut elämänsä aikana sellaisessa tienhaarassa, jonka hän voi selkeästi osoittaa ja sanoa että tuossa kohtaa valitsin arvokseni heterouden? “Esimerkiksi kristillisten arvojen mukaista tehtävää kuten pastorin virkaa ei voi toteuttaa uskottavasti ainakaan vapaiden suuntien seurakunnissa, jos työntekijä on homoseksuaali”, väittää Niikko. En nyt ole täysin varma siitä, keitä Niikko tarkoittaa vapaiden suuntien seurakunnilla, mutta tiedän erään asian: homoseksuaalinen pastori ei ole sen parempi tai huonompi seurakunnan paimen kuin heteroseksuaalinenkaan. Ainakin näin asian pitäisi olla. Mutta moni asia on eritavalla kuin mitä minä toivon. Laulussa lauletaan “jos ois valta niinkuin on mieli…” niin kirkko ja valtio olisivat erillään, yksikään Perussuomalaisen puolueen jäsen ei olisi eduskunnassa ja valtakunnan raskasta byrokratiakoneistoa kevennettäisiin.

Nyt palaan A-Talkin pariin. Kuunnellessani keskustelua lakialoitteesta avioliittolain muuttamiseksi – tai ainakin sellainen keskustelu oli ohjelman tarkoituksena – huomasin hämmästeleväni kerta toisensa jälkeen yhtä ja samaa asiaa: Miksi samaa sukupuolta olevien avioliitto koetaan uhkana omalle itselle ja yhteiskunnalle? Tässä kohtaa paino on sanalla avioliitto, sillä jokaisessa keskustelussa, jossa asiaa käsitellään, tulee jonkun suusta ajatus siitä että kyllä homoseksuaaleille voidaan antaa samat oikeudet MUTTA ÄLKÄÄ SANOKO SITÄ AVIOLIITOKSI! Tai tätä mieltä tuntuvat olevan kaikkein liberaaleimmat avioliittolain muutoksen vastustajat. Nyt tahtoisinkin kysyä: Mitä helvettiä? Keskustan Eevamaria Maijala sanoi useampaan otteeseen, että yhtäläiset oikeudet ovat jo olemassa, mutta kyseessä on pieniä sanaeroja. Hän kuitenkin myönsi adoptio-oikeuden, sukunimioikeuden ja perintöoikeuden puuttumisen ja sen että vihkimystä ei saa samaa sukupuolta olevat parit. Maijala ja Niikko takertuivat koko ajan siihen, että avioliittoinstituutiota ei pidä muuttaa, koska siinä on kyseessä miehen ja naisen välinen liitto. Kysyn: Mitä helvettiä? Miksi on ongelma sanoa homoparin liittoa avioliitoksi, jos se sitä kuitenkin pohjimmiltaan on? Paitsi ettei ole, ainakaan tällä hetkellä. Mitäs jos poistetaan koko avioliittoinstituutio laista ja vain rekisteröidään parisuhteet. Muutetaan kaikki maistraatissa vihityt avioliitot rekisteröidyiksi parisuhteiksi ja jätetään avioliitto ilman juridista merkitystä kirkon käyttöön. Sitten jos kirkossa naimisiin menneet tahtovat perintöoikeuden ja kaiken muun nykyisen avioliittolain piirissä olevat oikeudet, niin menisivät maistraattiin rekisteröimään suhteensa. Kirkko pitäkööt avioliittonsa, mutta irroittakoon otteensa valtiosta ja verotuloista sekä oikeudesta toimia väestörekisterin ylläpitäjänä.

Jani Toivola toi pariinkin otteeseen esille sen, että jos katsoo millaisessa maassa elämämme, niin täällä on jo samaa sukupuolta olevien perheitä, heillä on lapsia ja että oikeastaan koko tilanne on tätä päivää, tätä todellisuutta ja lakialoite tekisi siitä virallista. Niikon ja Maijalan mielestä lakia ei tarvita, jos kerran tilanne on jo tämä. He eivät millään tuntuneet ymmärtävän Toivolan ja Marinin ajatusta siitä, että jos yhteiskunnan rakenteissa on kirjattuna tasa-arvoisuus myös avioliittolaissa, niin myös yleinen ilmapiiri alkaisi muuttua parempaan ja suvaitsevaisempaan suuntaan. Niikon ja Maijalan mielestä sillä ei olisi mitään merkitystä, mutta olen itse samaa mieltä Toivolan kanssa. Paljon puhutaan lain hengestä, mutta tasa-arvoisuuden henki tuntuu olevan kateissa lainsäätäjiltämme. Sanna Marin puhui omista kokemuksistaan, millaista on elää lapsena ja nuorena perheessä jossa on kaksi äitiä ja hän todisti sanoillaan samaa kuin mitä monet tutkimuksetkin eli että vanhempien sukupuoli ei ole ratkaisevaa vaan se, että lapsella on rakastavat vanhemmat olivat he kumpaa sukupuolta tahansa tai edustaisivat vain yhtä sukupuolta. Niikko on jyrkän vannoutunut siitä, että kaksi isää tai kaksi äitiä ei voi olla lapselle hyväksi.

Tutkimuksessa on tutkittu lähes sataa tutkimusta. Näiden tutkimusten mukaan voidaan tehdä johtopäätös, jonka mukaan tutkimukset eivät tue näkemystä, jonka mukaan lapsi tarvitsisi ehdottomasti sekä isän että äidin kasvaakseen täysivaltaiseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Niikko ei uskonut, mutta kukapa sitä vajaan sadan tutkimuksen tutkimusta uskoisi kun meillä on Raamattu. Niikko saisi myös tutkia hieman historiaa ennenkuin alkaa väittämään että avioliittoinstituution ydin on naisen ja lapsen turva ja suvunjatkamisen turva. Ei tarvitse mennä montaakaan sataa vuotta taaksepäin kun avioliitot olivat lähinnä omaisuuden siirtoja ja turvaamisia, sekä sukujen välisiä liittoja vallan takeeksi.

Niikko aloitti ohjelman väittämällä, että sukupuolineutraali avioliittolakiesitys ei ole tasa-arvo- tai ihmisoikeuskysymys vaan että ihmisiä on sumutettu ja johdettu harhaan, sillä jos samaa sukupuolta olevat parit voisivat solmia avioliiton, olisi kohta jonossa yli 20 muuta seksuaalista vähemmistöä vaatimassa avio-oikeutta. Jo tässä kohtaa aloin voida pahoin. Pahoinvointi jatkui kun Niikko vertasi samaa sukupuolta olevien välistä rakkautta veljen ja siskon väliseen rakkauteen ja väitti että seuraavaksi oltaisiin vaatimassa oikeutta mennä naimisiin lähisukulaistenkin kanssa. Tässä vaiheessa nousi myös mieleen ajatus: Eikö Perussuomalaisten kansanedustajien typeryydellä ole mitään rajaa? Taivas kattona ja peruskallioon haudattu rima alitetaan kerta toisensa jälkeen.

Miksi avioliitto nostetaan pyhäksi instituutioksi, johon ei saa koskea ja jota ei lailla saa muuttaa tasa-arvoisemmaksi? Miksi sukupuolineutraali avioliittolakiesitys on määritelty puolueissa omantunnonkysymykseksi, kun minusta asiaa pitäisi tarkastella juurikin järjen ja tieteellisen tiedon valossa eikä uskomusten kautta.

Kun Ruben Stiller Pressiklubissa kysyi presidenttiehdokas Paavo Väyryseltä mitä mieltä hän on sukupuolineutraalista avioliittolakiesityksestä, sanoi Paavo että hän ei halua sekoittaa käsitteitä. Avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen välistä liittoa ja muita parisuhteita varten on oma lainsäädäntönsä. Niin siis että mitä? Mitä mieltä sinä Paavo nyt sitten olet? Puolesta vai vastaan? Vai molempia sen mukaan, kuka kysyy ja missä? Tuleeko koko kansan Paavosta myös homo-Paavo, bi-Paavo ja trans-Paavo? Aikuinen nainen nimeltä Paavo (Paula Koivuniemi tapaa Gösta Sundqvistin). Vai huudatutetaanko Paavo seuraavaksi Paaviksi? Sekös Timo Soinia harmittaisi.

Jos luit tänne asti suosittelen vielä Tuomas Enbusken tekstiä luettavaksi.

spacer Kirkko/uskonto, Politiikka, Seksuaalisuus/seksi, Yleinen

Prometheuskesä summa summarum

4
11. elokuuta, 2011 kirjoittanut Santeri Palin

spacer Kesän Prometheus-leirit ovat päättyneet ja loppuj

gipoco.com is neither affiliated with the authors of this page nor responsible for its contents. This is a safe-cache copy of the original web site.