Lihansyöjän äiti oli kehitellyt näppärän alakarpin ja maidottoman/jauhottoman suolaisen pannarin! Varioimismahdollisuudet ovat runsaat, tässä perusohje. Erityisesti kylmänä herkullista. Päällystääkin voi, tahnalla, juustolla tai vaikka vihanneksilla.

Suolainen tunapannari

• 2 purkkia tonnikalaa
• 6 luomumunaa
• (voita)

Suraa ainekset blenderissä tai sauvalla tasaiseksi massaksi. Jos haluat, voit maustaa… Jollakin. Paista n. 200-asteisessa uunissa leivinpaperoidulla pellillä kypsäksi, älä kuivaksi. Anna jäähtyä. Maistele. Kokeile tunan sijaan savupororouhetta, jos gourmeta kaipaat.

Minun oli tarkoitus laittaa taikinaan vähän voita ohjeen mukaan, mutta unohdin. Painelin siis haarukalla reikiä kypsään pannariin ja nostelin muutamia nokareita päälle sulamaan. Voi on hieno mauste.

Mistä näitä postauksia oikein tulee?

Postailinkin jo tattariperunarieskan ohjeen, jota helpompaa saa hakea. Rieska herätti heti ajatuksia pitaleipätyyppisestä täyttämisestä ja luonnollisesti, pitsasta. Eikä turhaan. Lihansyöjä reittasi tämän munapohjaa paremmaksi ja siis erinomaiseksi.

Tattariperunapitsapohja (kaksinkertainen annos rieskaa)

• 4 dl perunaa muusattuna (n. neljä keskikokoista perunaa)
• 1 dl tattarijauhoa
• 1 dl puhdaskaurahiutaleita
• 1 dl vettä
• suolaa

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Lisää haarukalla muusattuihin perunoihin vesi ja sekoittele. Lisää loput ainekset ja mausta rippasella suolaa. Levitä leivinpaperoidulle uunipellille mahdollisimman ohueksi. Taikinaa ei ihan riitä koko pellin laajuudelta, mutta reiluhkoon pitsaan silti. Paista rapeaksi  uunissa ja valmistele täytteet.

Levitä kypsennetyn pitsapohjan päälle haluamasi täytteet ja työnnä uuniin vielä hetkeksi. Kah siinä, pitsasunnuntain iisipiisi puljaus.

(Missit… Eiku pitsat ilman meikkiä!)

Otsikko lupaa ehkä suurempaakin kannanottoa ja pamflettia aiheesta, mutta sitä ei ole (vieläkään) luvassa. Haluan vain kertoa, että minä en ole mitenkään hylännyt paleota, mitä hylkääminen tai paleo sitten ikinä tarkoittavatkaan.

Paleossa on aina ollut oleellisinta ravinnon laatu, joka tullee pysymään kaiken järkevän syömisen keskiössä, kutsuipa ruokavaliotaan miksi tahansa. Siinä mielessä paleota tuskin voi “hylätä”, ellei sitten halua heittää hanskoja kokonaan tiskiin. Paleossa tärkeä on myös viitekehys, joka perustuu ihmiskunnan kehitykseen ja historiaan (ei kuitenkaan toisintona tai simulaationa; paleo is a logical framework, not a historical reenactment – Evolvify). Yksi tapa tarkastella järkevää ravitsemusta on perehtyä siihen, kuinka ihmiset ovat “aina” eläneet. Toinen tapa on seurata alan tutkimuksia, sekä väestö- että yksittäisiä. Kolmas tapa on seurata omaa oloa ja ruumiin reaktioita syötyyn. Eikä vain ruumiin, vaan myös mielen. Parhaita tuloksia syntyy (luulisin), kun yhdistelee näitä kaikkia luovasti, intuitiolla, eikä lukitse itseään mihinkään lokeroon.

Paleo tuntuu helpolta ja itsestäänselvältä, kun sitä on noudattanut useamman vuoden. Tottuminen voi kuitenkin estää huomaamasta ruumiin viestejä. Kun uskoo, että jokin on itselle hyväksi, se usein on. Ei kuitenkaan aina. Joskus kiivas uskominen jonkin asian hyväätekevyydestä voi sokeuttaa ongelmille. Omalla kohdallani näin kävi vähähiilihydraattisuuden suhteen.

Ns. paleo, eli maidoton, viljaton, palkokasviton ja sokeriton, mahdollisimman luomu ja prosessoimaton ruokavalio, voi edelleen olla minulle optimaalinen, jos höystän sitä aiempaa suuremmilla määrillä tärkkelyspitoisia juureksia, hedelmiä ja marjoja. Tällä hetkellä olen kuitenkin valinnut kokeilla perunaa ja riisiä, (laktoosittomia) hapanmaitotuotteita sekä uusimpina puhdaskauraa ja tattaria. Toistaiseksi kokeilu on tuonut mielelle runsaasti mielihyvää ja hyvinvointia. Erityistä iloa tuottavat perunan halpuus ja kodikas perusmaku, maustamattoman jogurtin maadoittava pehmeys ja silloin tällöin valmistettu uunituore perunarieska. Ja se, että vanhemmilla kyläillessä voi sanoa OI KYLLÄ melkein kaikelle (kuten suklaamousselle)!

Ruumiskaan ei ole protestoinut. Voi olla, että jo huomenna kerron taas hylänneeni tattarin ja maitotuotteet. Siihen saakka aion kuitenkin nauttia uudesti löytyneestä kokkausinspiraatiosta ja joustavuudesta, niin ruokavieraan kuin ravintolaruokailijankin ominaisuudessa. Parasta on se, että voin päättää asiasta itse ja saan olla väärässä.

Malja erehdyksille! …ja hyvää ruokahalua, rakkaat apinatarhan lukijat.

…tai keväinen joulu. Ei niin, että olisin pisaraakaan joulumielellä (se alkaa vasta elokuussa), mutta kun olen nyt löytänyt perunan ilot, joulun suosikkiruokani rosolli pilkahti jostain mieleeni ja jaan tässä nyt kovin arkisen, mutta herkun aamiaiseni.

Varhaisaamun rosolli

• keitettyä perunaa
• etikkapunajuurta (tai keitettyä)
• omenaa
• porkkanaa
• raejuustoa
• suolapähkinöitä
• (kesäkurpitsaa)

Pilko peruna, punajuuri, omena, (raaka) porkkana ja halutessasi kesäkurpitsa (ei välttämättä sovi kokonaisuuteen, mutta olen fani). Lisää raejuustoa ja suolapähkinöitä. Ahhhhh.

Suolapähkinät kuulostavat ehkä kuriositeetilta, mutta eivät ole sitä, vaan tärkeä osa kokonaisuutta. Jo aikoinaan olen lanseerannut suosikkisalaattini, jossa yhdistyvät nimenomaan raejuusto ja suolapähkinät. Vaikka nämä teollisessa kasvisöljyssä käsitellyt herneet eivät ehkä olekaan superruokaa, eivät ne kuolemaksikaan ole eikä mikään  näin maistuva voi viedä joron jäljille. Kokeile vaikka?

Kesä on jo melkein täällä eikä elämä ole vain salsaa ja zoukia, se on myös Piña Coladaa! Tällä drinkillä tuot paahteisen illan biitsit omaan olohuoneeseesi.

Rommihuuruissa tulee hämäriä kuvia.

En ymmärrä, miten en ole tätä aikaisemmin keksinyt, mutta piña coladahan on täydellinen juoma! Enkä nyt puhu paleosta mitään, vaan mausta. ¡Salud!

Piña Colada (fresco)

• 4 cl rommia (ohjeessa neuvotaan vaaleaan rommiin, mutta toimi tummallakin)
• n. 2cm levyinen kiekko tuoretta ananasta
• hyvä loraus kookosmaitoa
• (vaniljasteviaa)

Pilko ananas ja suraa se rommin ja kookosmaidon kanssa blenderissä suht’ tasaiseksi. Etelämaiden tunnelmaa lisää ananassattumainen koostumus, täydelliseen tasaisuuteen on siis turha pyrkiä. Koostumus helposti paranee illan mittaan, kun jo juodut rommit tekevät suurpiirteiseksi. Mausta halutessasi vaniljastevialla.

Wikipedian ohje käyttää ananasmehua ja tekee juomasta huomattavasti mehuisamman. Monkeyversio on selvästi kookoksisempi. Tuoreen ananaksen sijaan voi toki käyttää purkkiversiota. Tärkeintä on asenne.

Viisaan Chris Kresserin sanoin (Lauralle kiitos pointtauksesta):

There’s a lot more to life than food, and in fact I believe (as did the ancient Chinese) that in some cases it’s better to eat the wrong food with the right attitude than the other way around. 

…en ole valitettavasti lähdössä, mutta koska keli on niin keväinen ja aurinko antaa huumaavaa valohoitoa, tämä nizzahtava atria kaipasi otsikokseen tuulahduksen etelästä.

Tykkään yhdistellä aterioillani tuoreita ja kypsennettyjä vihanneksia. Usein osa kypsennettävistä on pakkasesta helppouden vuoksi. Ohje on ihan peruskauraa eikä inasenkaan vertaa innovatiivinen, mutta herkullista kuitenkin. Ehkä joku saa tästä samantapaisen aavistuksenomaisen idean johonkin uuteen, kuin voi saada muutoin aika puisevista Pirkan ja Yhteishyvän ruokalehtisistä.

A Very Nice Meal (ehkä jopa Happy meal?)

• vihreitä papuja (pakkasesta vaan)
• pakastekatkarapuja
• (jos haluat: keittojuureksia – pakasteena nämäkin)
• tuoretta pinaattia
• tomaattia, paprikaa, kurkkua, kesäkurpitsaa – valikoi suosikkisi
• tonnikalaa (reilusti purkista)
• kylmää, keitettyä perunaa
• suolaa
• kuivattua oreganoa
• loraus balsamicoa ja oliiviöljyä

Höyryttele pakastevihannekset ja katkat pienessä vesitilkassa läpikotaisin lämpimiksi. Pilko tuorevihannekset ja peruna. Kokoa lautaselle ainekset ja mausta suolalla ja oreganolla. Viimeistele balsamicolla ja hyvällä lorauksella oliiviöljyä. To me it’s perfect.

Lätyskää jälkeä tulee, kun parin vuoden paleoitsija kokeilee taas gluteenittomia viljoja keittiössään. Tämän riekaleen resepti on tavattu tattarijauhopaketin kyljestä ja sitä on muunneltu vain hiukan. Kahdesti koestettu, hyvää on, vaikka sitten uunituoreena juustoviipaleen kera.

Whiter shade of paleo?

Tattariperunarieska (yksi lätyskä, noin kahdelle)

• n. 2 dl survottua perunaa (eli keitä potut ja survo haarukalla!)
• 0,5 dl vettä
• 0,5 dl tattarijauhoa
• 0,5 dl puhdaskaurahiutaleita (tai tattarirouhetta, kuten ohje ehdotti)
• suolaa

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Survo perunat (n. kaksi keskikokoista keitettyä) ja lisää vesi. Sekoita loput ainekset joukkoon ja painele uunipellille yhdeksi isommaksi tai kahdeksi pienemmäksi rieskan räiskäleeksi. Paistele, kunnes väri on (niinnon) nätti. Kaasu-uunissa kuten meillä tulee tällaista whiter shade of palea.

Rieska with a view.

Whoomp! There it is.

Riisikakku. Päälle viipale meetvurstia ja kaksi siivua juustoa. Oreganoa, basilikaa tai pizzamaustetta. Mikroaaltouuniin 10+5 sekuntia täydellä teholla. Dässit!

Melkein tein lisäpaljastuksia edellisen postauksen hengessä, mutta antaa olla nyt toistaiseksi. Kerronkin vain sen, että työpaikallani on harjoittelussa mahtava ruokablogaajakollegani!

U heard me, tonnikalaleipää! Sori kuitenkin, sen verran huijasin, että tein näitä riisikakuille. Kuinka tylsää

Eivät ne hullumpia silti olleet, alustaksi voisi rakennella muitakin asioita, kuten perunarieskaa tai gluteenittoman pizzapohjan tapaan munia. Joku vihanneskin voisi toimia, ja keitetyn perunan viipaleet?

Kuvassakin retrot värit.

Tämä on perheemme klassikko vuosilta yks ja kaks. Äidin tonnikalaleivät. Niitä ei kyllä koskaan tehty riisikakuille vaan ihan oikealle leivälle. Olivat aina superhyviä ja menestys kavereidenkin parissa, kylmänäkin herkkuja. Melko 80-lukulaista, luulen.

Tunatopping

• 250 g tonnikalaa (öljyssä, jonka voi kyllä suurelta osin valutella pois – vesituna on niin perhanan mautonta)
• pala purjoa tai sipulia
• 2 munaa
• 0,5 dl majoneesia
• 100 g juustoraastetta

Hakkeloi purjo tai sipuli, sekoita kaikki ainekset. Maista ja mausta suolalla ja halutessasi mustapippurilla (viimeistelee retron säväyksen). Levitä mille haluat (esim. niille riisikakuille tai gluteenittomalle leivälle) ja nuketa 250 asteessa n. 10 minuuttia, niin, että väri on kullankeltainen.

Näitähän on tehty täällä ennenkin.

Apinanluolassa asuvan Lihansyöjän yksi tuoreista projekteista on Hyvinvointisivustot.fi, jonka tarkoituksena on ketjuttaa kotimaisia hyvinvoinnin alalta kirjoittelevia blogeja. Osan silmiin on saattanut osua Monkeyfoodin oikeaan sivupalkkiin tovi sitten ilmestynyt “mainospaikka“, jossa vuorottelevat tällä hetkellä Keho.net, Paleo Helsinki ja Veteraaniurheilija.

Ajatus on se, että laveasti ottaen samalla alalla hommailevat (harrastuksena tai työkseen) ihmiset ja heidän aivoituksensa löytävät samoista asioista kiinnostunutta yleisöä. Kun verkosto laajenee, sinne mainospaikalle voidaan myydä myös ihan “oikeita” mainoksia, jolloin jokainen verkoston jäsen hyötyy diilistä. Jos mainoksia ei myydä, kaikki saavat joka tapauksessa näyttöjä toistensa blogeissa ja lisäävät siten omaa näkyvyyttään.

Tammikuun tilastot kertovat esimerkiksi Monkeyfoodin osalta seuraavaa: Monkeyfood näkyi toisissa verkoston blogeissa huimat 50 889 kertaa ja Monkeyfoodiin klikattiin 400 kertaa. Vaivatonta ja helppoa, eikä mitenkään provosoivan kaupallista.

Hyvinvointisivustojen etusivulla kerrotaan, että verkostoon hyväksytään vain sellaisia sivustoja, joiden tuotteita sivuston pitäjät olisivat valmiita käyttämään ja niistä ehkä maksamaankin. Käytännössä verkoston jäsenet valitsee siis Lihansyöjä ;-D Voin kuitenkin vakuuttaa vuosien kokemuksella, että Lihansyöjä on lähes tulkoon tolkun mies ja avarakatseinenkin. Ei kuitenkaan siinä määrin, että mikä tahansa humpuuki ja hullutus menisi läpi. Meneekö raja shakeweightissä vai homeopatiassa, sitä en tiedä.

Jos siis pidät hyvinvointiaiheista blogia ja haluat tulla mukaan paremman olon piirileikkiin, pistä hakemus vetämään. Olet ystävien keskellä.